Tulisiko hälytyskellojen jo soida?
Palokuntien jatkuva ongelma on se, että automaattisista hälytyksistä 98% on vääriä. Tuntuu siltä, että myös yrityksissä soi jatkuvasti jokin hälytyskello varottaen milloin mistäkin muutoksesta. Uhkaava murros voi olla vaikka digitalisoituminen, ikääntyminen, informaatioähky, globalisaatio, talouden taantuma, yritysvastuu jne. – kaikki vaatimassa yritystä toimimaan ja muuttumaan.
Kokemus kuitenkin osoittaa että moni hälytys myös liiketoiminnassa on turha. Trendit tulevat ja menevät vaikuttamatta lopulta lainkaan liiketoimintaan. Muutokset myös toteutuvat paljon hitaammin kuin usein kuvitellaan ja moni innovatiivinen ja nopeasti toiminut yritys huomaa saapuneensa tyhjälle markkinalle liian aikaisin. Silti murros usein lopulta yllättää. Muutos, jonka tulo on tiedetty jo pitkään, tapahtuu sittenkin niin nopeasti, ettei moni toimija lopulta kykene sopeutumaan muutokseen.
Tuntuukin siltä että haaste ei ole muutosten tunnistaminen vaan se kuinka ymmärtää mikä muutoksista on sellainen todellinen murros, johon tulee reagoida ja milloin on oikea hetki toimia? Onko Suomessa juuri nyt meneillään jokin murros, johon olisi välttämättä reagoitava? Onko jokin teema tärkeämpi kuin mitä me uskomme? Pitäisikö hälytyskellojen oikeasti jo soida? Tämä kiinnostaa meitä. Jos se kiinnostaa sinuakin, tule seuraamaan kuinka tutkimushankkeemme yhdessä Futurelab Helsingin ja Magneetto Median kanssa etenee osoitteessa www.murrosblogi.com
9 viikon aikana 9 mielipidettä aiheesta. Innostavia ajatuksia ja toivottavasti lopulta myös hyödyllisiä oivalluksia murroksesta ja sen dynamiikasta.
